Lomaunelmia

Wikipedian mukaan loma on työstä, opiskelusta tai vastaavasta saatavaa vapaa-aikaa. Käsitteellä viitataan ensisijaisesti irrottautumiseen jostakin. Loman käsite ei ole yksiselitteinen. Useimmille vapaa-aika on lomaa työstä. Toisille taas työ voi olla lomaa vapaa-ajasta. Koliikkivauva kiristää hermoja kotona, parisuhde on koetuksella. Toinen vanhemmista pääsee toimistolle lepäämään, pakoon arjen ahtautta. Loman käsite on suhteellinen.

Lapsiperheen lomailu ei ole lastenleikkiä, siitä on leikki kaukana, ainakin meidän tapauksessamme. Olen aina ihmetellyt ja ehkä hieman salaa ihaillutkin niitä moderneja vanhempia, jotka vakuuttelevat sekä itselleen että muille, etteivät lapset muuta lomatottumuksia. Kyllä lapsen kanssa voi matkustaa Papua-Uuden-Guinean koskemattomiin viidakkokohteisiin, muksu mandukaan ja machete-veitsi viuhumaan kohti uusia seikkailuja - ei lapsi saa olla esteenä äärikokemuksille ja itsensä täysipainoiselle toteuttamiselle!

On meilläkin toki äärikokemuksia. Ensimmäinen niistä oli viikon mittainen pakettimatka Teneriffalle 1,5-vuotiaan poikamme kanssa. Syliä ja paikallaanoloa vieroksunut hermokimppu sekä kuuden tunnin lento turistiluokassa oli näin jälkikäteen meiltä erikoisen rohkea veto. Varsinkin kun käytimme kaikki viihdytyskeinot videoista viimeiseen maissinaksuun jo ennen lähtöä koneen odotellessa nousulupaa huoltohenkilökunnan sulatellessa lentokoneen jäätyneitä siipiä. Lähdimme arkea pakoon ja päädyimmekin vielä ankarampaan ja askeettisempaan arkeen. Taistelimme viikon vaatimattomassa hotellihuoneessa ilman kotimme fasiliteetteja ja mukavuuksia. Poika nukkui vieraassa paikassa huonommin kuin koskaan eikä ruoka maistunut. Kuten arvata saattaa, riitelimme railakkaasti koko viikon. Viidakkoveitsi-unelma kääntyi ranteet auki -kokemukseksi. Tiettyä temaattista yhteyttä oli sentään löydettävissä.

Emmekä toki oppineet kerrasta. Jollakin vinksahtaneella logiikalla ajattelimme, että kuvio olisi jotenkin helpompaa kahden lapsen kanssa. Kymmenkuinen tyttö kainalossa ja 3,5-vuotias poika reppuselässä suuntasimme Espanjan polttavaan aurinkoon juhannuksen viettoon. Puolet ajasta pelkäsimme, että lapset palavat tuhkaksi 40 asteen armottomassa paahteessa, toisen puolikkaan pelkäsimme että ensiaskeleitaan tapaileva tyttäremme putoaa huvilamme parvekkeelta heti kun univelkaisten vanhempien fokus hetkeksi herpaantuu. Muutamaan otteeseen kyseisen pariviikkoisen aikana mietimme omaa valmiuttamme rationaaliseen päätöksentekoon.

Jälkikäteen ymmärsimme, että olimme syyllistyneet lomasuunnittelun perisyntiin: kohtuuttomiin ja epärealistisiin odotuksiin. Olimme harhaisesti täysin vakuuttuneita siitä, että kaikki muut lapsiperheet  elävät lomillaan löytöretkeilijä-elämää, todisteena tästä sosiaalisen median kanavissa julkaistut lomakuvat kaksivuotiaista lapsista, jotka kauniin päivettyneinä syövät kiltisti eksoottisia mereneläviä ihanassa äyriäisravintolassa. Veitsellä ja haarukalla. Meidän kuvissa on nivea-marinoituja kalpeanaamoja mäkkärissä. Kyllä semmoinen vetää mielen apeaksi. Mekin halusimme äyriäiskokemuksen.

Nykyisin olemme kokemusten viisastamina armeliaan rehellisiä itsellemme. Löytöretkeilyn, viidakkoveitsien ja äyriäiskokemusten asemesta valitsemme helppouden. Me emme yksinkertaisesti ole vielä valmiita kiertämään kaukoidän pieniä saaria purjeveneellä. Nyt Mattila Travels panostaa arjen luksukseen, joka meidän tapauksessamme tarkoittaa ranskalaisia perunoita ja kokista, langatonta verkkoyhteyttä Netflixiä varten, kiireettömyyttä ja ehkä muutamaa harmitonta terassiolutta, kun lapset nukkuvat. Kyllä me sinne viidakkoonkin ehdimme vielä.