Viime viikonloppuna Tampereen Ratinassa järjestettiin Pohjoismaiden suurin hip hop -festivaali. Historiallista tapahtumaa todisti paikan päällä kunnioitettavat 60000 rap-musiikin ystävää. Ja huonostihan siinä kävi. Bassorumpu jytisi koko yön siihen malliin, että Hämeenkyrössäkin valvottiin, Mäntän Klubilla ikkunat helisivät ja pyrotekniikka pelotti lemmikkieläimet henkihieveriin. Sivulliset todistivat nuorison dekadenssia: päihteiden laajamittaista sekakäyttöä misogynistisessa karnevaalissa. Koko keskusta-alue oli festivaalin jäljiltä roskien ja kusen peitossa. Media ja virkavalta heristivät sormeaan. Hyi olkoon!
Tai no - ei se nyt ihan niin mennyt.
Eteen tuli sukupolvien välinen kuilu. Erilaisten maailmojen yhteentörmäys. Tamperelainen printtimedia kirjoittikin aiheesta taannoin pääkirjoituksessaan rinnastaen 40-vuotista taivaltaan juhlistavan manserockyhtyeen megakonsertin ja edellä mainitun hip hop -festarin: kun Eppu Normaali vetää stadionkeikan, kaupunkilaisten ilo on loputon. Keikan jälkeen Hämeenkadulla kuseskeleva känninen toimitusjohtaja-vuorineuvos ei nouse otsikoihin. Blockfestin jälkimainingeissa toikkaroiva jurrinen teini on mömmöfestariksi tituleeratun tapahtuman ilmentymä. Nuoriso on pilalla. Tuhosivat kaupungin. Gangsta rap made them do it.
Ja näinhän sen kuuluukin mennä. Sukupolvien välinen jännite on ikiaikainen ilmiö, joka mahdollistaa kehityksen. Nuorempi sukupolvi ei tee mitään ainakaan niin kuin vanhempansa ovat tehneet ja löytävät ovat intressinsä ja ratkaisunsa. Vanhempi sukupolvi puolestaan kauhistelee nuorempien toimintaa, mutta väistämättä ajautuu kehityksen kelkkaan ennemmin tai myöhemmin. Toisten mielestä ennen oli paremmin, toisten mielestä taas huomenna on toisin. Aivan kuten meidän taloyhtiössä.
Enkä millään muotoa tee isänä poikkeusta tässä vääjäämättömässä kehityskulussa. Eräs poikani ja hänen ystäviensä mieluisimmista ajanvietteistä on seurata yhdessä Youtubesta videoita, joissa muut pelaavat videopelejä. Typerintä ikinä. Olen toki huomauttanut aiheesta, pitänyt paatoksellisia ja nostalgisia puheenvuoroja oman lapsuuteni suosikkileikeistä, kehoa ja mieltä stimuloivista kirkonrotista ja kymmenen tikkua laudalla -spektaakkeleista. Saaden osakseni kiusaantuneita ja sääliviä katseita. Faija vetää takalaittomia.
Vaikka sukupolvien välistä kuilua tuskin koskaan voidaan poistaa kokonaan, voidaan kuilun yli rakentaa siltoja. Sillanrakentajana voi toimia esimerkiksi tämän kirjoituksen lähtökohta, eli musiikki. Manserockin toinen ylpeys Popeda lauloi jo vuonna 1994: "Jos pi**ua saan niin mä lähden mukaan, pi**ua saan ei mua estä kukaan". 22 vuotta myöhemmin A$AP Rocky sanaili vastaavasti Blockfestin päälavalla: "I like to f**k, I got a f*****g problem."
Saman universaalin teeman äärellä siis. Sukupolvesta toiseen.
40-vuotias tamperelaismies tarkastelee arjen sankaruutta, parisuhteen kompleksisuutta ja isyyden ihmettä seitinohuen sarkasmin sävyttämässä blogissaan.
