Mi casa es mi casa ja muita mietteitä taloyhtiöstä

On taas se aika vuodesta, kun suomalaisten taloyhtiöiden kerhotiloissa järjestetään ahkerasti matalan kynnyksen stand up / roustaus -iltoja vapaan äänioikeuden periaatteiden mukaisesti. Luvassa verbaalista vyön alle vetämistä, syytöksiä ja katteettomia uhkauksia, uskomattomia tarinoita vesieristeiden tarpeettomuudesta, putkien kuntokartoitusten järjettömyydestä, falskaavien ovien rustiikkisesta romanttisuudesta sekä kaiken peruskorjauksen ja kunnossapidon perustavanlaatuisesta typeryydestä. Luvassa on iltoja, jolloin sana on vapaa. Asioita ei jätetä suuhun happanemaan, vaan kaikki henkiset padot purkautuvat täyttäen kerhotilat turhautumisella, pettymyksillä, toteutumattomilla haaveilla ja peloilla. Kevät on taloyhtiökokousten kulta-aikaa.

Suomalaisen taloyhtiömuotoisen asumisen ensiaskeleita otettiin jo 1800-luvun loppupuolella. Simppeli kuvio. Joukko ihmisiä rakensi talon sijoittamalla siihen omaa tai pankin lainarahaa. Rakentamiskustannukset ja myöhempi ylläpito jaettiin osakkaiden kesken osakeyhtiöiden tavoin. Perustettiin firma, josta pidettiin huolta. Ja miksei olisi pidetty? Kaikki fyrkat kiinni yhteisessä hankkeessa. Runsaassa sadassa vuodessa tämä yhteisomistajuuden ja -vastuun elementti on kuitenkin uskomattoman tehokkaasti unohtunut suuressa osassa suomalaisia taloyhtiöitä.

Liian usein unohdetaan nimittäin, että asutaan yhtiössä. Varsinkin pienemmissä taloyhtiöissä, kuten rivi- ja paritaloyhtiöissä, eletään kuten omakotitalossa, kukin tyylillään. Oma tupa oma lupa -henki elää vahvana. Rohkenisin väittää, että mitä pienempi yhtiö, sitä suurempi riski riidoille. Isossa kerrostalokompleksissa on jotenkin helpompaa ymmärtää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, pieni hammasratas isossa koneistossa. Viihtyisän rivarikämpän terassilla aurinkotuolissa varjodrinkki kädessä makoillessa sitä puolestaan saattaa helposti unohtaa moiset kollektiivisuuden kuristavat kahleet ja reunaehdot. Mi casa es mi casa! Paljua, leikkimökkiä ja trampoliinia talon päätyyn keep it coming, keneltäkään en kysy mitään!

Joku viisas on joskus verrannut taloyhtiötä järjestettyyn avioliittoon. Vertaus on osuva. Otetaan esimerkiksi vaikkapa jokin kuvitteellinen rivitaloyhtiö Tampereella.  Kyseisen yhtiön joukkoavioliitto solmittiin 80-luvun alkupuolella. Kaikki oli uutta, pinnat ja naamat. Osakkaat olivat keskenään erilaisia, persoonallisia karaktäärejä kukin. Tuntemattomia toisilleen. Mutta kuten pitkissä liitoissa usein, ihmiset kasvavat yhteen. Löytyi yhteinen sävel ja yhteinen tarina. Yhteinen elämäntapa. Elämä oli ihanaa. Avioliitto kukoisti ja vaaleanpunaista vaihetta kesti vuosikymmeniä.

Mutta valitettavasti Suomessa joka toinen avioliitto päättyy eroon. Taloyhtiömuotoisissa joukkoavioliitossa on vieläkin tuulisempaa. Ovet käyvät ja paukkuvat, nimikyltit postilaatikoissa vaihtuvat ennemmin tai myöhemmin. Näin kävi myös tässä fiktiivisessä taloyhtiössä. Avioliitto hajosi. Joidenkin mielestä ruoho oli sittenkin vihreämpää muualla. Taloyhtiöön muutti uusia asukkaita. Avioliittoon uiskenteli uusia kumppaneita. Kantaväestö katsoo heitä kieroon kuin teinilapset isänsä 24-vuotiasta uutta hempukkaa.

Ja nämä hempukoiksi kutsutut uudet asukkaat saavat hempukoiden kohtelun. Mistä nekään mitään tietävät? Tulevat tänne pörhistelemään ja liehittelemään. Vaatimassa kaikkea. Ihan hyvin on tähän asti pärjätty näillä. Hävyttömät nulikat.

Uusia asukkaita vastustetaan vaikka järjen vastaisesti. Traditionaalista valta-asetelmaa ylläpidetään epätoivoisesti omaa omaisuutta säästämättä. Kantaväestön painoarvoltaan merkittävämpää asumisoikeutta korostetaan joka käänteessä. Vääjäämätöntä putkiremonttia vastustetaan jyrkästi, jos uusi asukas on sitä ehdottanut. Suus kiinni lutka, pamahtakoon putki! Eiköhän pieni vesivahinko aja hempukat pakosalle!

Ennen kuin taloyhtiöidemme omanarvontuntoiset hopeamyskit painavat peruuttamattomasti itsetuhonappia ja rapauttavat kallisarvoisen asuntokantamme järjettömän valtataistelunsa seurauksena, meidän hempukoiden tulee pitää yhtä ja pysäyttää heidät. Meidän tulee taistella yhdessä rintamassa kotiemme, yhteisen tulevaisuuden ja paremman huomisen puolesta. Ennen kaikkea meidän tulee taistella lastemme perintöjen puolesta. Emme lepää ennen kuin viimeinenkin käyttövesiputkiston liitoshaara on tarkistettu, viemärit pinnoitettu, kylpyhuoneen jokainen laatta homesuojattu, ikkunat ja ovet vaihdettu, hormit putsattu, pihat käännetty ja salaojat muutettu entistä salaisemmiksi.

Me taistelemme.

ME VOITAMME TÄMÄN TAISTELUN. TÄLLÄ FIILIKSELLÄ KOHTI TALOYHTIÖN KOKOUSTA - SEMPER FI!!!!!

Edit:

Kokous on päättynyt. Minut äänestettiin hallitukseen. Odottamaton käänne. Voi saatana. Joku myskeistä ilmeisesti lukee tätä blogia.